Mä oon edelleen kyllä olemassa vaikka mustei ookaan kuulunu aikoihin. Ei oo äiti jaksanu auttaa tän mun vuodatuksen päivittämisessä ajan tasalle.

Nyt vähän jotain. Yks asia mikä on ollut tyhmää, on ollut se, että Lulu on ollut jo monta viikkoa maalla kun sillä on juoksut. Ne oli niin hyvät juoksut että mun pää meni niistä ihan sekasin ja mä aloin taas pissaamaan verta. Jouduin taas lääkäriin tyhmiin tutkimuksiin ja sain lääkekuurin. On sitten ollut vähän treeni- ja kisataukoa sen takia, ja myös siksi kun äiti ei oo päässyt juoksemaan vähään aikaan. Se rikkoi itsensä siellä Faster09-koulutuksessa missä ihmisiä opetettiin juokseen paremmin. Se otti vähän liian tosissaan vissiin ja sen etureidet on olleet jo monta viikkoa kipeät. Aika tunari. Toivottavasti se jo viikonloppuna pääsee juoksemaan kun lähdetään tänään parsoneiden agileirille.

Mulla on jäänyt kertomatta paljon asioita. Yks on pääsiäinen, kun oltiin metsämiehinä. Käytiin retkeilemässä ja etsimässä luolaelukoita, mutta ei niitä ollut luolissa enää niin lämpimällä säällä. Kävin kuitenkin tsekkailemassa luolaa sisältä, ja kun ei siellä ketään ollu niin Lulukin sai mennä. Tässä kuvia:

Siel metsässä oli myös hirveesti kuolleita lintuja:

Ja hirviön jälkiä:

Seurailtiin niitä hirviön jälkiä ja muitakin hajuja:

Käytiin myös testaamassa mitä Lulu sanoo pyssystä kun se ei oo ennen kuullut. Ei se piitannut. Mun teki mieli aina murista ampumisen jälkeen.

Sit yks reissun kohokohdista oli kun mentiin kodalle syömään eväitä ja paistamaan makkaraa:

Sen jälkeen mentiin vielä moikkaamaan tuttuja joilla oli pilkkikisat. Leikittiin Lulun kans jäällä:

Mulla meinas käydä aika ilkeesti siellä jäällä kun joku pilkkijä oli unohtanut ne kalastusvälineensä maahan ja menin haistamaan että mistä se hyvä tuoksu tuli. Sit yhtäkkiä mua nipisti nokasta ja kun peruutin niin nipisti lisää. Voitte uskoo, että meidän äiti, joka oli vannonut olla tulematta jäälle juoksi lujaa mun perässä kun huomas että mulla on koukku nenässä kiinni. Se ei onneks mennyt pahasti ja se saatiin napattua heti pois. Mutta huh, että mä säikähdin!

Kotona sitten oli ihana mennä yhdessä päikkäreille:

Mutta tää poika rupee nyt valmistautuun agileirille, palataan taas!

Tällä viikolla olen saanut aika paljon touhuilla. Tiistain luolista jo kerroinkin. Keskiviikkona oltiin parsonlenkillä, missä meitä oli taas aikas paljon. Torstaina oltiin Fridan (ja sen emännän) kanssa rohkeita ja mentiin äitin kyydillä vähän kauemmas lenkille. Oltiin sellasessa paikassa missä mä en oo ennen käynyt, mutta Frida tiesi polut hyvin kun se on ollut siellä snautserilenkeillä. Ei saatu vielä lenkin aikana toisistamme tarpeeks ja mentiin vielä puistoon leikkimään.

Perjantaiaamuna näin aamulenkillä Siirin ja mentiin yhdessä pieni puistolenkki ja pidettiin yhet pikku reenit siinä kentällä. Ohittamista ja paikallamakuuta. Sit kotona äiti meni viritteleen kepit tohon pihaan ja mentiin vielä keppejä. Ensin pari kertaa vinokepeillä ja sitten suorilla. Naapurin setä katteli aidan takaa ja kehui mua. Menin nimittäin tosi hyvin ja nopeesti!! Illalla olikin sitten ihan oikeet agireenit ja mentiin sellasta rataa missä oli hyppy-pituus-hyppy-hyppy-hyppy-pussi-hyppy. Ja taas idea oli että me koirat jätettäs ihmiset kauas taakse... ;) Ihan hyvin se meillä meni ja äiti oli tyytyväinen. Sitten mentiin vielä Aata ja keppejä. Aan kanssa mulla ei oo ongelmaa, mutta kepit oli taas alkuun vähän hankalat kun ne oli ne ponikokoset. Hyvät treenit kruunasi vielä yhteiset alkuverkat Myyn kanssa metsässä ja sitten vielä loppuverkka porukalla Myyn, Hetan ja Oliverin kanssa. Hitsi kun pääsis reenaamaan vielä enemmän!! 

Tällä viikolla mulla on ollut aika tavallista arkea vain. Tänään pääsin kuitenkin parsonlenkille. Tällä kertaa siellä oli aika paljon koiria. Sellaisiakin, ketä en ole ennen tavannut. Ja sit esimerkiks Pipsa, joka asui ennen meidän naapurissa, ja joka auttoi äitiä pahimmassa parsonkuumeessa silloin kun se vielä odotteli mua syntyväksi ja kotiin tulevaksi. Sit siellä oli Gimmelin ihanaiset tytöt ja mun rakas Vappu. Vapulla oli mukana sen ihmissiskotkin (siis kaksi niistä), ja mä oon jo niin tottunut sen nuorimpaan isosiskoonkin, että se sai silitellä mua päästäkin (ja vielä nautin siitä). Vaikka ei tytöt ookkaan niin pelottavia kun pojat. Ja oon mä muutenkin alkanut huomata, ettei niitä kaikkia tarvi pelätä. Se on kiva kun voi tollai opetella toisten isosiskojen kanssa, niihin voi luottaa. Me saatiin Vapun kanssa samanlaiset pannat Vapun kasvattajalta. Nyt me voitais lähtee yhdessä metsälenkille ja meillä olis mätsäävät lenkkiasut ;)

Ai niin, Armaksen äiti epäili, etten kirjoittaisi itse näitä juttuja. Pyysi saada todisteita... :) Joten tässä niitä tulee:

Luen ja kirjoitan... :)

Joskus saatan väsähtää kesken kaiken (kone kun sattuu olemaan useimmiten sohvan käsinojalla, mikä on myös mun vakkarinukkumapaikka):

Nyt on kuulkaas aivan pakko kirjottaa vielä Mansen Murresta. Yks kiva ihminen on nimittäin ottanut kuvia meistä siellä ja se on antanut luvan käyttää niitä blogeissa. Mä laitan nyt omat kuvani tänne, mutta meistä kaikista kuudesta on siellä kyllä kuvia. Ja Selmastakin. Ja mun agiliitokavereista Hetasta ja Oliverista.

Tässä Mossen emäntä Krisse saattaa mut matkaan, minkä jälkeen alkaa raivoisa kiihdytys:

Ihan kun mä vaan hölkkäisin... No, tää on sitä rentoo juoksua. Vaarikin aina sanoo, että pitää olla posket rentona kun juoksee niin juoksukin on rentoo.

Sit mä tapan vieheen. Ikinä ennen en oo sitä niin lujaa tappanut. Äitikään ei saanut heti laitettua mulle remmiä kun sillä meni hiekkaa silmiin... ;)

Nää kuvat onkin jo palkintojenjaosta. Me kaksi nopeinta minimurrea saatiin valkata lelut tosta ämpäristä. Olin vähän tyrmistyneenä kun se toinen sattu viemään just parhaan lelun sieltä:

Onneks niitä oli kaks ja mä sain kans sellasen!

No niin, vielä pienet hehkutukset Mansen Murreen liittyen. Nyt on nimittäin tuloksia tullut nettiin. Katsokaa ja ihailkaa. Nyt saatiin tietää myös Pärinäparsoneiden loppusijoitus, eli ne oli seittemänsiä. WAU!! Ens vuonna olis hienoo lähtee ainakin sadan parsonin voimin ja musta me kaikki voitais voittaa!

Niin, sitten vielä; se hieno diplomi minkä sain ei päässyt kuviin ollenkaan. Äiti ei muistanut sitä töissä eikä koulussakaan skannata, joten otettiin siitä kuva:

Eiks oo hieno? Kaikki juoksijat sai tällaset, eli kaikkien kantsii ens vuonna käydä hakemassa ainakin nää. Niin ja huomasitteks tuloksissa, että kukaan ei voittanut minien nimikilpailua? Eli voidaanko antaa vähän palautetta joukkueen johdolle, että edes ne ei käyneet äänestämässä? Oltais voitettu vielä sekin aika helpolla...

Sitten vielä sellainen kuva, mikä ei heikommille sovi, nimittäin kaikkensa antanut urheilija lepäämässä kisapäivän jälkeen:

Tänään olis kantsinu olla kattomassa Kaupin vinttikoiraradalla Mansen Murre -kisaa. Siellä oli pari joukkueellista valkosia paholaisia ja oltiin ihan sikanopeita ja sen lisäks parhaita.

Meidän joukkue, eli Varaparistot, oli kaikista mineistä nopein! Minijoukkueita oli yhteensä kuiteskin 24! Meidän joukkueessa oli siis Risto, Vappu ja minä, ja tässä me ollaan juuri siinä järjestyksessä mitalit kaulassa:

Sen lisäks että olin nopeimmassa joukkueessa, olin myös jaetulla ykkössijalla yksilösuorituksen ajan perusteella. Juoksin sen 80 metriä aikaan 7,53 sekuntia, eli ihan tuulispäänä. Musta tuntui melkein siltä, että mun takajalat lähtee irti siinä vauhdissa, ja äiti sanoi, että siltä se juuri näyttikin. Siitä voitosta en saanut enää mitalia, koska niillä oli vaan yksi varattuna, mutta ei se mitään. Sain mä siitä hyvästä sit kuitenkin aika mäheen lelun. Ja äitin hurjan ylpeäksi ja iloiseksi! Lelu pääsee ihan omaan kuvaan:

Joukkuekilpailun voitosta saatiin ruokasäkit ja pikkaset kengän malliset luut. Tässä poseeraan ruokasäkin kanssa kotona:

Sain heti maistaakin sitä, kertsi en oo enää barffikoira:

Laitan vielä yhden kuvan minusta ja kauniin kiiltelevästä KULTAmitalistani:

Toisessa parsonjoukkueessa olivat Ilona, Mosse ja Roni, ja nekin oli hurjan nopeita! Niiden loppusijoitusta me ei kyl tiedetä, mutta sen voi varmaan lukee Vinttikoirakerhon sivuilta jossain vaiheessa. Sit siellä oli myös Selma, mun rakas ystävä jo ihan pentuajoilta. Sen kuva tulee ihan just tonne Kavereita-sivulle.

Tänään mä olin taas päivällä paljon uimassa iskän kanssa. Uiminen on ehkä parasta kesässä! Illemmalla olin taas reenaamassa vinttikoiraradalla. Tää oli jo mun neljäs kerta niin tiesin miten parsoneiden kuuluu siellä toimia. Jaksoin aika hyvin kiljua sitä konetta. Siellä oli vaan muutama koira ennen mua, joten pääsin onneks aika nopeesti radalle. Haukuin varmuuden vuoks heti kun kone pärähti käyntiin ja vielä takasuoralle asti. Sit mun oli todettava, että tän erän vie kyllä kone, olin nimittäin aika sippi niin kuumalla kelillä. No, juoksin kyllä maaliin asti, koska olihan mun varmistettava että se risukasaviehe on varmasti kuollut. Sitten me mentiin vielä rantaan jäähdyttelemään, ja siitä mulla onkin teille pari kuvaa:

Menossa:

Ja tulossa:

Tätä mää vaan toistan niin kauan ku joku jaksaa keppiä heitellä.

Tänään olin taas vinttikoiraradalla. Mulla oli kova into sinne ja aina kun se pärinäkone meni mun ohi mun teki mieli juosta sen perään. No, kyllä se munkin vuoro tuli ja meninkin sit tosi lujaa. Ainon ja Klenin Ville-isäntä otti aikaa ja se oli n. 40 sekkaa koko kierros. Loppukesästä oon varmaan jo aika nopee ja menee ehkä vaan sekunti koko radassa.

Tänään aloitin taas uuden harrastuksen; kävin vinttikoiraradalla juoksemassa. Äiskää jännitti, että lähdenköhän mä ollenkaan sen vieheen perään, mutta minä näytin sille, että kyllä musta jahtaamisviettiä löytyy. Takakaarteessa se pirulainen meinas päästä karkuun, joten mun oli alotettava mun ajohaukku, joka on niin korkee ettei sitä melkein ihmiskorva kuule.

Radalla oli myös Emma, joka kilju niin lujaa sen emännän sylissä, että luulin et se tekee kuolemaa. Yritin ulvoo myötätunnosta, mut ei se siitä rauhottunu. Emman veli Roni oli myös siellä. Se on tosi mukava ja komee nuorimies.

Täs on kuva kun mää juoksen: