Sen lisäks että  meidän elämästä iso osa kuluu remppahommissa, me ollaan toki tehty muutakin. Mä oon esimerkiksi päässyt projektikoiraksi yhdelle koirahierojaopiskelijalle, joka sattuu olemaan maailman paras koirahierojaopiskelija. Mää en ollut aluksi sitä mieltä, mua vähän arvelutti kaikki se kyljelleen laittaminen ja mun takaosaan koskeminen, mutta nyt mä oon jo ihan eri mieltä. Siinä hommassa voi ite ottaa ihan lunkisti ja kuorsata ja sen jälkeen häntä heiluu monta päivää niin lujaa ettei sitä saa melkein pysähtymään. Ja sitä tätiä täytyy pussailla paljon että se tietäis että mä nykyää tykkään siitä vaikka aluks en muka tykännytkään. Mä kerron siitä hommasta sitten lisää joku päivä ja pistän kuviakin.

Sit me ollaan oltu sellasissa geenitesteissä. Lulusta testattiin, että onko se parson vai porsas (se röyhtäsee aina ruuan jälkeen, joten ei olla aivan varmoja), ja musta että kannanko kenties linssiluksaatiogeeniä kerran, tuplasti vaiko ehkä en ollenkaan. En tykännyt testitilanteesta ja yritin ilmoittaa epämukavasta olosta lääkärille toisen testiharjan kohdalla. Kolmaskin harja otettiin vielä, mutta sen ne osasivat ottaa sillai ettei mun ollut paha olla puristuksissa, joten annoin niitten sen ottaa ihan hienosti. Tästä aiheesta sitten lisää kun ne tulokset joskus vihdoin tulee. Äitiä jännittää aivan hirveesti!!

Viime viikonloppuna Lulu oli missikisoissa ja mä pääsin mummulaan. Meillä oli ihan hirveen kivaa mummun ja vaarin kans ja mä oisin oikeestaan voinu jäädä vielä hetkeks sinne. Siellä oli aika hyvä tarjoilukin. Ja kohta varmaan pääsis jo saareenkin kun on varmaan nyt tulleet ne jäät siihen järveen.

Meidän äiti meinaa että meidän koti olisi muuttovalmis viikonloppuna, joten meidän elämä alkais palaamaan normaaliksi kun meillä olisi aikaa tehdä jotain muutakin kun vaan juosta siellä remppaamassa koko ajan. Oiskin kyllä kiva jos ehdittäis vähän näkeen kavereitakin välillä ja käymään mehtällä ja muuta. Ja ehkä nää blogipäivityksetkin palais taas vähän säännöllisemmiksi ja näkisitte useemmin kuviakin komeasta Panusta :)

Yritän palata vielä ennen joulua, ainaskin toivottavasti linssiluksaatiotestin tulosten tiimoilta. Hyvää joulunodotusta kuitenkin kaikille!

Agilityyn kuuluu sellasta, että reenattu on jonkin verran, lähinnä ne omat harkat vaan eikä aina niitäkään jos äitillä on ollut joku pakollinen meno tai migreenit samaan aikaan niinku eilen. Mitään extraharkkoja ei olla käyty tekemässä oikein pitkiin aikoihin. Kisoissa ollaan käyty jonkin verran, mutta en oo jaksanu kirjotella niistä mitään kun ei se äiti oo taaskaan osannu ohjata. Viime kisoissa se mokas pitämällä mulle paraatiovet auki (niinku Touni sanoo) molemmilla radoilla sellasille esteille mitkä ois pitäny takaa kiertää. No, ainaski se tietää mitä sen pitää opetella. Eli kaikkee... 

Hirveen paljon meillä kuluu aikaa sellasissa remppahommissa. Äiti sanoo että se on meidän koti vielä kohta, mutta minä en ainakaan muuta sinne kun siellä on pelkkiä remppatavaroita ja rakennusmateriaaleja, eikä yhtään meidän ruokiakaan missään kaapissa. Eihän siellä oo vielä edes jääkaappia eikä pakastinta! Ja yhtenäkin päivänä mä olin niin paljon työnjohtajana sellasissa lasivillaeristyshommissa että mä luulen että musta varmaan tulee kohta lasivillakoira! No, on siellä sentäs jo lattia kahdessa huoneessa ja katto kaikissa valmis. Ja ikkunasta voi kattella kurreja ja räksiä.

On meillä onneksi jäänyt edes vähän aikaa perinteiseen syksyn elonkorjuuseen. Me ollaan Lulun kanssa poimittu kesän ja syksyn aikana ainaskin kaks litraa vadelmarjoja, litran verran mustelmia ja puolisen litraa myyriä. Ne on kyllä olleet tänä vuonna välillä auttamattoman pieniä. Kohta toi meidän remppa on kuulemma sillä mallilla että päästään muuttamaan ja sen jälkeen meidän ei tarvi ihan joka ilta sännätä sinne ja kuluttaa kaikkea meidän vapaa-aikaa siellä. Siis kun me ollaan siellä jo valmiiks. Ja välillä me halutaan tietty sieltä uloskin.

Mut juu, täs ny oli nopeesti jotain, ny mä lähen ulukoilemaan!

Eihän se mitään kaunista katteltavaa ole kun se ei oikein tiedä mihin niitä jalkojansa laittais ja muutenkin se on ihan sekasin siellä, mutta osas se ny jo sen verran että maltoin sitä seurata radan loppuun asti. Jos mä nyt vaikka oppisin luottamaan että sitäkin ehkä joskus kannattaa kuunnella tuolla radalla ja saatas vaikka enemmänkin tuloksia aikaseks.

Radasta on videokin, mutta sen lataaminen tuubiin olis eilen kestänyt kaks ja puoli tuntia, joten me koitetaan myöhemmin uudestaan. Ja laitan myös kuvia mun palkinnoista. Muistui taas oikein mieleenkin, että kuinka mukava se onkaan kisoissa pärjätä kun saa leluja ja herkkuja ja äiti on hirmu ylpee musta. Ehkä mä haluun jatkossakin pärjätä.

Lulu näyttää, että sekin pääsee aika korkeelle:

Uiminen on aina hauskaa. Sitä vois tehdä vaikka koko päivän. 

Nykyään Lulu on meistä kahdesta ehkä kuitenkin se vesipedompi. Se kun tajuaa että vettä on lähellä niin kiskoo väkisin sinne tai jos ei oo remmissä niin juoksee ihan suoraan järveen. Sit se tuijottaa sieltä että "Heittäkää käpyjä! Heittäkää äkkiä käpyjä!!"

Yhtenä päivänä möksällä oli joku outo vieras. Hirveän komea, mutta hieman hörökorvainen. Se tuijotti mua laiturin alta.

Se ei ollut mun kuvitelmaa, äitikin näki sen ja nappas kuvankin.

Hirvee homma oli kun koitin päästä sen luo tutkimaan sitä lähemmin, mutta en mää paljon tätä lähemmäs päässyt:

Lulu vähän ehkä säikähti että mikä tyyppi se oikein on siellä laiturin alla. Se ei meinannu uskaltaa kurkkia sinne ollenkaan, eikä se kyllä sitä komistusta sit nähnytkään.

Huusin et "Lulu! Luluuu! Missä sä oot?!" mut se ei vastannu olleskaan. Ei vaikka kuinka syvälle tungin pääni.

Sithän mä vasta hokasin että äitihän oliki trimmannu Lulua =) Höhöö, näkisittepä sen ny!

No laitan määkin nyt sit pari kuvaa Tuorlasta, vaikka mua harmittikin aika paljon noitten kisojen jälkeen. Mun menestyksen päivät on ohi, ellen saa äkkiä jostain osaavampaa ohjaajaa ittelleni. Äiti on ihan urpo tuolla radalla ja ohjailee minne sattuu. Tai pikemminkin jättää ohjaamatta. Jos ei agility ois niin kivaa niin en varmaan kehtais mennä sen kans sinne radalle ollenkaan. Tuloksena oli siis taas pari Hyllyä, ja muutenki melkosta säätämistä molemmat radat .  No, radalla oli kuiteski ihan mukavaa niinku naamasta näkyy. 

Mä nyt harkitsen hetken aikaa lähenkö äitin kans enää mihkään kisoihin, joten älkää odotelko kisakuvia vähään aikaan....

Kuvista kiitos Gimmelin tyttöjen isoemännälle ja Maisulin Pöhlölle!

Vois muuten melkein luulla että mulla on pystyt korvat...

Ja ihan niinkun Lulunkin takkukisakuvat, nämäkin on ottanut Maissihiiren Pöhlö. Kiitosta vaan, eipä meistä oo ennen näin hienoja kuvia tainnut ollakaan.

Tällä radalla nollavoitto:

Ja tällä kakkossija:

Kiitos kuvaaja-Maijalle (joka saakoon menestyksestämme krediiittiä, sillä hän valmensi meitä talvella) ja kaikille muillekin kannustaneille!!