Kävin iskän kanssa aika rajulla lenkillä ja sitten kevään kunniaksi uimassakin. Hörppäsin aika pahasti vettä keuhkoon ja säikähdin toden teolla. Kotimatkalla meinas jalat lähtee alta ja tärisin vaan. Sitten äiskä tuli koulusta kotiin ja ihmetteli kun mun hengitys rohisi ja tärisin niin kovasti. Se taputti mua kylkeen aika lujaa ja sitten vielä selkään niin oksensin vettä aika paljon. Se helpotti vähän hengitystä, mutta vieläkin tärisin aika paljon. No, eikun lääkäriin taas kuuntelemaan ohjeita. Aika noloo oli mennä toisena päivänä peräkkäin ja sit mulla on vielä haavakin tossa silmän vieressä kun riehuin niin paljon lenkillä. Jahtasin pupuakin näytösluontoisesti ja mummut taputti ja kannusti vanhainkodilla. No, se lääkäri kuitenkin tutki mut kokonaan ja tarkisti mun kaikki lihakset ja pyöritteli raajat ja pään ja kaikki. Äiti oli ylpee kun olin niin hienosti. Mitään vikaa ei löytyny ja olin siinä hässäkässä unohtanut tärisemisenkin. Olin vissiin saanut paniikkikohtauksen siitä veden hörppäämisestä… Äiti sai hoito-ohjeiksi keksiä mulle mieluisaa tekemistä jos alan taas ajatella sitä. Eikä se enää mun mieleeni palannutkaan ja olin illalla vielä parsonlenkilläkin.

 

Tässä vielä kuva kun rentoudun tän kaiken jälkeen:

630692.jpg