Tänään on ollut aika kiva päivä. Yksi takaiskukin kyllä tuli, mutta unhoitin sen aika pian. Olin nimittäin menossa juuri Fridan kanssa puistotreffeille. Puistossa oli jo aika pimeetä, ja oltiin vielä siinä valaistussa osassa kun huomattiin sieltä pimeydestä juokseva irrallaan oleva tappijalkarusseli. Omistajaa ei näkynyt eikä kuulunut. No, se pätkähän sattu tietenkin oleen uros. Äiti sitten rauhotteli mua ja piti remmin löysällä ja koitettiin vaan liueta paikalta ihan tyynenä. No se saamarin kääpiöhän seuras meitä ja kiehnäs mussa niin että mua rupes ärsyttään. Aloin vähän murraan sille varotukseks. Siinä vaiheessa sen emäntäkin ilmesty sieltä pimeydestä ja äiti sano sille, että koitas ottaa toi koiras kii ennen kun tulee tappelu. Arvatkaa mitä se vastas! Se vastas, että "joo no kyllä tää sit antaa takasin", siis sillä äänensävyllä että ei se haittaa jos mä sille ärähdän! Haloo hei! Kyllähän sellanen tappelu vois olla ihan virkistävää välillä, mutta sit kyllä äiti herppais. No, sit yhtäkkiä se kääpiö alko raivoon ihan sikana ja hyökkiin mua päin. Äiti repi mua pannasta sillai että melkein kurkutuin. Se yritti etten osuis siihen toiseen. Se vaan ei oikein riittänyt kun se toinen senkun hyökkäili. No sit äiti laittoi jalkojaan siihen väliin ja karjui sille että "mee ny hele**ttiis siittä"!!! Sen emäntä ei edelleenkään oikein skarpannu, piipitti vaan ja pyöri ympyrää. Äiti joutu melkein potkaseen sitä russelia, kun se teki väkisin itteensä tykö. Lopulta äiti sai mut nostettua syliin ja pidettyä jalalla sen russelin poissa ja sit sen emäntä sai sen kiinni. Huh huh! Kumpaankaan ei kyllä sattunut, mutta äiti kyllä oli ihan hermona. Mä olin vähän ylpee siitä ja seurasin sitä ihan likeltä ja tuijottaen.

No, sit me mentiin äitin kanssa hiekkakentälle tekeen tottisharkat. Mentiin seuraamista, jättöö ja luoksetuloo ja vähän paikallaanmakuuta. Oli hirveen kivaa harkkailla kaksin siellä puistossa! Sen jälkeen me leikittiin lehdillä ja kepeillä. Sit Frida jo tulikin puistoon ja me juostiin taas ihan hirmuista kyytiä! Mahtavaa! Oltiin vaikka kuinka kauan puistossa ja juostiin ja leikittiin kepeillä.

Sit kun tultiin kotiin niin mulla oli siellä ihana uus lelu; Kongi! Mulla on kyllä ollut monenlaisia aktivointileluja ja vaikka mitä, mutta Kongia mulle ei ole ennen ollut, koska se on äitin mielestä niin tylsän näkönen lelu. Siinä se on kyllä ihan väärässä! Paras lelu mitä mulla on pitkään aikaan ollut! Siellä oli herkkuja sisällä ja oli aika haastavaa saada ne kaikki ulos, mutta sain ne kyllä! Tässä kuva mun kongista:

1030222.jpg

Nyt mua kyllä jo nukuttaakin. Meidän olkkarin matto on pesulassa, joten äiti laittoi mun pedin siihen kohtaan missä yleensä nukun matolla. Kyllä siinä uni maittaakin Ketun kanssa!

1030221.jpg

Ja ilman!

1030220.jpg