Nimittäin se ipana mistä on ollut puhetta jo jonkin aikaa. Mä en oikein aluks tiennyt miten siihen suhtautuis, mutta nyt pahin alkujärkytys on ohi ja saatan jo kirjoittaa hieman ja laittaa jokusen kuvan. Nyt se onneks nukkuu ja mäkin sain hetken nukkua. Nyt änkesin tähän äitin syliin kirjotteleen. Tarvii vissiin olla aika tarkkana ettei se omi tota syliä ihan kokonaan.

Aluks mä olin tosiaan vähän epävarma siitä, että mikä se oikein on, ja piti sitä aika tarkkaan seurata (kävellä pentu jalkojen välissä, toim.huom.). Äiti meinas jo laittaa pelin poikki, mutta ipanapa olikin sen verta fiksu, että meni olkkarin pöydän alle mihin mä en mahu. Oli se onneks aika rohkee kuitenkin ja tuli mua katteleen.

No sit kun oltiin ulkoiltu niin se nukahti. Vitsi kun mä jouduin kyttään sitä ja yritin herätelläkin sitä niin rajusti, että äiti laitto mut koppiin rauhottuun. No enhän mä mitää rauhottunu vaan kimitin koko ajan. Sit mä yritin jos se ois halunnu leikkiä mun Lehmällä, mut ei se leikkiny ees sillä. Tuhisi vaan.

Kyl mä sit jossain vaiheessa tajusin vähän mitä isoveljen oikeestaan pitää tehdä.

Tässä vaiheessa äiti alko jo itkeen kun sen tuli niin hyvä mieli:

Kuvia on vielä paljon lisää, mutta nyt pitää mennä pissattaan tota ipanaa.