Mullon ollu tosi tylsää viime aikoina. Äiti on ollut hirveesti koulussa ja töissä, siis joka päivä ihan aamusta ihan iltaan. Eilen kun se ei ollut niin heti sillä oli taas ne mig-reenit, eikä se voinu tehä mun kanssa mitään. Hö. Siitä tulevasta perstakiaisesta on ollut puhetta, ja sen tuloa on valmisteltu jonkun verran. Pääasiassa siis notkumalla nettikaupoissa. Siinä äiti on tosi reipas. Sit yläkertaan ilmesty taas sellanen verkko mikä estää pieniä koiria tippumasta kaiteen rakosista. Äiti oli hirmu onnessaan kun mä kasvoin niin isoks että sen sai ottaa pois. Ja nyt se on siinä taas.

Sit mua on myös psyykattu tähän tulevaan elämänmuutokseen. Saan kuulemma opettaa sitä ja neuvoo miten koiran pitää käyttäytyä, mutta en saa opettaa sille mitään pahoja tapoja. Mä ajattelin, että mä opetan sille ainakin ulvomisen jalon taidon. Yks päivä ulvoin niin hienosti, että meidän uus naapuri oli mennyt pimpottaan meidän toisen puolen naapurille ja kysynyt, että onko se koira siellä vai missä se on ja onkohan siellä joku kaatunut ja se koira varmaan koittaa huutaa apua ja onkohan siellä joku hätänä ja mitä me nyt tehdään ja... Onneks se toinen naapuri oli vastannut "jaa, en mä mitään kuule, oon varmaan niin tottunut", niin se uusikin asukas oli rauhottunut. Äiti ei kyllä ollut niin ylpeä mun wanna-be-paul-potts -harkoistani. Mutta aion kyllä opettaa sen Lulunkin ulvomaan, että saadaan kunnon duetot aikaseks. Ja se uus naapuri soittaa pianoakin, kai senkin on kivempi soittaa jos joku laulaa mukana? (Äiti haaveilee omakotitalosta...)