Käytiinpähän taas äitin kanssa kilpailemassa. Viimeksi syyskuussa oltiin ennen mun sairaslomaa, joten mitään suuria odotuksia ei ollut. Vaan olipa silti aika pohjanoteeraus.

Eka rata oli hyppäri. Se meni muuten ihan sujuvasti, mutta kepeille meno oli vähän sellanen hassu ja äiti alko siinä säätämään. Se oli miettiny rataantutustumisessa että tekeekö siinä valssin vai leikkaako takaa. Sit se oli muka olevinaan niin rento ja luottavainen, että se päätti leikata takaa. VIRHE. Olishan se saattanut onnistua, mutta se jyräs sieltä takaa niin lujaa mun päälle, että en millään päässyt ekaan väliin, vaan ajauduin tokaan väliin. Siitä siis tuli sitten 5 virhepistettä, ja sillä päästiin kuudensiksi. Aika oli muuten ihan ok, paitsi tietenkin tossa kepeillä kului kun piti alottaa alusta.

Toinen rata sitten... se ei ollut mikään erikoisen vaikea, ja sitä mutkikkainta kohtaa äiti sahas rataantutustumisessa niin paljon että olisi pitänyt osata vaikka silmät kiinni. Mutta mitä tekee äiti!? Unohtaa radan!! Yhessä kohtaa se vaan jäi siihen tapittaan ja miettimään, ja mä nyt sitten ajattelin että on se ainakin putkeen päin menossa ja menin sinne. Sit siinä vaiheessa se herää, että "ai niin ei mun tonne pitäny mennä" ja kääntyy ihan eri suuntaan. Ihan kun mä olisin sitä enää siellä putken suulla nähnyt. Että se siitä sit. Sit mun meni ihan maku enkä jaksanu ees pujotella loppuun, varsinkaan kun äitin aivotoiminta vaikutti siinäkin pysähtyneen. Hohhoijjakkaa tulipahan taas mentyä sit kuitenkin. Eikä se rata nyt muuten mikään ihan katastrofi ollut... Äiti kyllä kehui mua kuinka hienosti mä maltoin mennä niinkin pitkän tauon jälkeen. Ja kyllä mä radalla olinkin hienosti, mutta muuten mun piti kuuluttaa koko hallille että mä oon palannu taas areenoille eikä kellään oo mitään asiaa mun reenirepun lähelle! Ni.

Seuraaviin kisoihin onkin sitten taas aikaa jonkin verran, mikä on hyvä että ehtii hieman häpeän pölly laskea.