Lulu täällä kirjottelee Panun kuulumisia kun se on nyt koomapotilaana. Me oltiin meidän ystävien Vapun, Merrin ja Hannan kanssa Herwoodin metsissä juoksentelemassa ja Panulle sattu pikku haaveri. Me ei oikein ees huomattu mitä siinä tapahtu, mutta yhtäkkiä sillä vaan oli sellanen iso haava jalassa. Verta tuli aika paljon pitkin metsäpolkua. Äiti kun huomas sen niin se vähän säikähti ja otti Panun syliin ja sit lähdettiin reipasta vauhtia autolle päin. Matkaa oli kyllä vielä aika paljon, ja ne joutu Hannan kanssa kantaan sitä vuorotellen kun se on kuitenkin aika iso poika. 9,76 kiloo tasan tarkkaan. Se selvis siinä kun se nukahti vaa'alle lääkärissä.

Joo, Panu siis matkusti sylikoirana loppulenkin ja me muut oltiin kauheen kiltisti kun ei haluttu mitään lisähuolta tuottaa noille ihmisille. Oltiin me kyllä muutenkin oltu tosi hienoja kavereita koko matka. Alkumatkasta meillä olikin oikein jännät paikat, nähtiin nimittäin kolme hirvee ihan läheltä! Ne meinas tulla meitä kohti, mutta mua ei pelottanut ollenkaan koska mä oon kerran ennenkin nähnyt hirviä ja sillon mä haukuin niitä niin ettei ne uskaltaneet liikkua ja sit kun en jaksanut enää kattella niitä niin mä häädin ne metsään. Tällä kertaa Vappu hoitikin sen haukkumisen, ja kyllä ne sitten lähtikin lujaa livohkaan vaikkei me päästy edes juoksemaan perään kun oltiin kiinni.

Joo, Panustahan mun piti kertoo. Se meni sitten lääkäriin, koska se haava näytti aika pahalta. Laitan kuvan, herkemmät älkööt kattoko:

Se ei onneks ihan tossa kuvassa näy, mutta haava menee sinne anturan alle asti niin, että antura vähän lerpatti. Ja syvyyttä oli puolisen senttiä... No, kellohan oli siihen maailman aikaan jo aika paljon, joten eipä ollut lääkäreissä paljoo valinnan varaa. Sen enempää tarkentamatta se oli aika hirvee paikka. Verta ja karvoja lattiat täys, välineet näytti epäilyttäviltä... No, kolme tuplatikkiä se lääkäri Panun kinttuun laitto, toivottavasti ne pysyy ja pitää haavan kiinni. Sit se sai vielä kipulääkettä ja antipojootteja ja mukaankin vielä paria eri lääkettä ja sidetarpeita. Nyt Panu vaan makaa ihan kantttuvei eikä siit oo mitään iloo. Kattokaa ny:

Pidetään nyt peukkuja että se huomiseen mennessä siitä jo vähän virkoo. Onneks se haava ei oo ihan tassunpohjassa, niin se pääsee vähän käveleenkin. Äiti on kieltänyt mua ärsyttämästä Panua, enkä saa mennä sen ohi koko ajan etten astu sen tassun päälle. Ihan kun se kolmen viltin läpi mitään tuntis. Ja tossa koomassa. No, huomenna on kyllä jotain Ulvomäkeläisten yhteisleikkejä tiedossa, ehkä saan siellä leikkiä ja touhuta.