Siis nyt on kyllä ihmiset inhottavia. Mulla oli vielä lauantaina sellainen hyväntuoksuinen tyttö kotona. Sunnuntaiaamuna mut viekkaudella houkuteltiin pois kotoa, sanottiin Lulun menevän näyttelyihin vaan. Ja minun oli tarkoitus mennä iskän kanssa pitään äijien päivää siksi aikaa. Ihan hyvä, mä en niistä näyttelyistä niin piittaakaan, vaikka näkeehän siellä kyllä paljon kauniita naisia.

No, jostain kumman syystä mä en päässytkään illalla kotiin, enkä vielä seuraavanakaan iltana. Vasta eilen pääsin, ja oliskin ollut kamalaa jos ei äiti olis ottanut mua agilityyn mukaan. No, näin sen Lulun siinä pihassa, mutta se lähtikin nyt iskän matkaan. Onko reilua?? Kysyn vaan.

Kotona oli joka paikassa sen tuoksuja, siis ihan kidutusta! Äiti vaan koko ajan muistutti, että "et sit varmana merkkaile mihinkään", ihan kun nyt sellasta tekisin. Oli se onneksi keksinyt mulle muutakin tekemistä, se oli nimittäin tuonut Porista tuliaisiksi sellaisen ison tennispallon!! Siis isomman kun jalkapallo!! Mä pelailin sitten sillä ympäri kämppää, vaikka välillä ärsytti kun se ei mahdu suuhun. Sit mä opin potkiin ja pukkaileen sitä tosi kovassa vauhdissa. Huikee lelu! Siitä on kuviakin, mutta mä en osaa ladata niitä koneelle, ja äiti on nyt töissä. Mä oon siis nyt yksin kotona kun Lulu on siellä iskällä. Tänään ilmeisesti taas vaihdetaan... Koskahan tää karanteeni loppuu... Pää hajoo.