Niin siis kun olen tuosta Ipanaattorista vaan kirjoitellut viime aikoina, niin nyt tahdon kertoa vähän muustakin. Mun elämässä siis on vielä jotain ihan ihka omaakin, nimittäin agiliitelyharkat. Sinne toi Pullero ei pääse. Perjantaina siis olin semmoisissa taas pitkästä aikaa. Kyllä oli äiti päästänyt itsensä aivan hunningolle: yhden radan se unohti tokan esteen jälkeen!! Siis voitteko kuvitella!? Jos jossain nyt on hyviä ohjaajia koiraa vailla, niin musta sais partnerin! Sen saman suht helpon radan se unohti vielä uudelleenkin myöhemmässä vaiheessa, vaikka mun mielestä se oli aivan looginen. Onneks mä sitten menin sen ihan yksin loppuun ja äiti vaan hihitteli häpeissään. Mutta eipä voinut kun kehua mua, koska meidän maine oli aika vähällä kariutua aivan totaalisesti ja mä pelastin sen. Yhdellä radalla vaan oli sellainen aika haastava putki. Se oli aika kaukana muista esteistä, ja sit sen molemmat päät oli käännetty sillai hassusti seinää vasten, että sieltä oli aika vaikee mahtua. No, onneks mä oon tällänen aika sutjakka nuorimies, ja sen LISÄKS vielä niin voimakas, että mä sain kuitenkin tungettua itseni sekä sisään että ulos siitä putkesta. Kun vaan ei sit kisoissa tulis tollasia. Niin, siis kisoihin mä haluaisin, mutta tarvii kyllä koittaa saada joku vähän parempi ohjaaja, kun ei tollasen kämmärin kanssa kehtaa mihkään mennä.